Keinoja, joilla vältät ylilyönnit tappiopäivinä

Nettipokeria pelatessa helposti unohtuu, että nyt pelataan oikeasta rahasta. Tämä on toisaalta sekä hyvä että huono asia. Hyvä asia tämä on siinä mielessä, että pelaaja uskaltaa tehdä rohkeita ratkaisuita pelipöydässä helpommin, koska ei huolehdi liikaa pelattavan rahasumman koosta. Tämä on tärkeää, sillä pokerissa vain aggressiivisella (mutta järkevällä) pelitavalla voi pärjätä.
Ongelmia kuitenkin tulee, jos esim. tiltissä roiskii koko pokerihuoneen kassansa sellaisiin peleihin, mihin ei olisi alunperinkään ollut mitään asiaa. Kun nettipokerissa hävittyä rahaa alkaa vertaamaan vaikka "tavallisen" palkkatyön ansioihin, niin omat töppäilyt pelipöydissä voivat tuntua surullisen suurilta.
Tee näin
Ei ole järkevää säilyttää koko pokeriin varattua kassaa pokerihuoneessa vaan pitää siitä suurin osa muualla. Useat pokerinpelaajat käyttävät sellaista taktiikkaa, jossa pokerihuoneessa pidetään vain murto-osa koko pelikassasta ja tarpeen vaatiessa sinne siirretään rahaa nettilompakosta (esim. Moneybookers tai Neteller).
Pokeristartti suosii kuitenkin sellaista tapaa, jossa suurinta osaa kassasta pidetään suoraan omalla suomalaisella pankkitilillä. Kun rahaa tarvitaan lisää, esim. Moneybookersin Nordean Solo -siirrolla saadaan välittömästi rahaa nettilompakkoon ja sieltä heti pokerihuoneeseen. Tällaiseen toimintaa on kaksi hyvin perusteltua syytä:
Älä tee häviämisestä itsellesi liian helppoa. Kun joudut tekemään muutaman inhottavan mutta kuitenkin aika nopean toimenpiteen saadaksesi lisää rahaa pokerihuoneeseen, ehtii tilttisi laantumaan ja toisaalta pelitkin jatkuvat (toivottavasti) osaltasi vasta seuraavana päivänä.
Nettilompakot eivät ole niin turvallisia kuin Suomalaiset pankkitilit, joten turvallisuussyistä niissä ei kannata makuuttaa pelikassaa. Jos internetkelmi tyhjentää nettilompakkosi, niin erittäin suurella todennäköisyydellä saat rahasi takaisin mutta vaivaa ja mielipahaa varmasti kuitenkin tulee joka tapauksessa.
Muista myös nämä
Kassanhallinta pitää huolen, että pelikassasi ei pääse milloinkaan tyhjenemään. Silti voi käydä niin, että saavutat nk. Level of Incompentence -tason, jossa jäät jumiin kahden panostason väliin voittaen rahaa alemmassa ja häviten sitä ylemmässä. Tällaisessa tilanteessa on vaikeata tehdä voittoa vaikkei tappiotakaan tulisi.
Muhkeat bonustarjouksemme!
| # | Pokerihuone | Bonus | Arvostelu | Pelaa |
| 1. | Everest Poker | 500$ | Arvostelu | Pelaa |
| 2. | Party Poker | 500$ | Arvostelu | Pelaa |
| 3. | Unibet Poker | 250€ | Arvostelu | Pelaa |
| 4. | Betsson Poker | 1600$ | Arvostelu | Pelaa |
| 5. | NordicBet Poker | 2000€ | Arvostelu | Pelaa |
| 6. | PKR | 800$ | Arvostelu | Pelaa |
| 7. | Poker Stars | 600$ | Arvostelu | Pelaa |
| 8. | Full Tilt Poker | 600$ | Arvostelu | Pelaa |
| 9. | Expekt Poker | 600$ | Arvostelu | Pelaa |
| 10. | Pokerihuone.com | 500€ | Arvostelu | Pelaa |
Uusimmat artikkelit
-
Omaha 5 - Viiden kortin versio
Omaha 5 on Entraction-pokeriverkon uutuus. Kyseessä on viiden kortin versio ennestää... -
Nettilompakot rahansiirtoihin
Nettilompakot ovat äärimmäisen käteviä rahansiirtopalveluita pokerin harrastajille. ... -
Neteller Mastercard
Neteller tarjoaa sekä fyysisen Mastercard-kortin että Virtuaalisen maksupalvelun pok...
Lisää aihealueitamme
-
Stud Pokeri
Stud-pelit ovat suosittua pokeria sisältäen monenlaisia variaatioita, kuten suomalaisen Sökön... -
Draw Pokeri
Vetopokeriakin pelataan netissä, joskaan ei ihan niin paljon kuin esimerkiksi kaikkien tuntemaa Texasia... -
Mixed Pokeri
Mixedissä joudut hallitsemaan monia eri pokeripelejä. Tunnetuin Mixed-variaatio on HORSE... -
Pokeriverkot
Joskus yksittäisen pokerihuoneet yhdistyvät ja luovat verkon. Lue arvostelumme suurimmista pokeriverkoista... -
Pokerin rahansiirrot
Luotettavasti toimivat rahansiirrot ovat olennainen osa viihdyttävää nettipokeria... -
Suomalainen nettipokeri
Eräs tavoitteistamme on saada nostettua suomalaisen nettipokerin tasoa. Lue lisää periaatteistamme...


